Ompa aika ehtinyt vierähtää. Lukio-opinnot on nyt ohi ja niin myös journalistiikan pääsykokeet, joissa olin alkuviikosta Helsingissä.
Maanantaina 1.marraskuuta oli vaalipaneeli Oriveden yhteiskoulun salissa, jossa yleisönä oli pääosin lukiolaisia, mutta myös taisi muutama äänestysikäinen yläkoululainenkin olla - hienoa!
Paneelin kysymykset olivat lukiolaisten valmistelemia ja koskivat monet nuorten asioita ja kansankirkkomme tuleivaisuutta, muun muassa kirkosta eroamisesta ja kiinteistöjen tulevaisuudesta kysyttiin. Toki myös homokysymys nousi esille kysymyksenä muiden joukossa. Se teki arvatenkin ehdokkaiden välille eroja. Kysymys oli muistaakseni ihan sen tyyppinen, että mitä mieltä kukin ehdokas on homoliittojen siunaamisesta.
Vaalikoneeseen olen kirjoittanut, että luottamushenkilönä pidän tärkeänä myös kirkon kantoihin vaikuttamista kirkolliskokousedustajaa valittaessa. Haluan, että kirkolliskokousedustaja ajaa kaikkien keskenään erilaisten seurakuntalaisten asioita ja suhtautuu hyväksyvästi homoseksuaaleihin, sekä heidän siunaamiseensa. En sulje pois ajatusta, että edustaja voisi olla myös homojen avioliittoon siunaamisen kannalla.
Useiden homoliittojen suhteen liberaalien mielestä jankutus avioliitosta vain miehen ja naisen välille asetettuna saattaa kuulostaa jo liiankin tutulta perustelulta homojen siunaamista tai avioliittoa vastaan. Kuitenkin perinne avioliitosta miehen ja naisen välille kirkossamme on hyvin pitkä ja ihan heti muutosta, jossa homojen avioliitto olisi oikeudellisesti ja kirkollisesti täysin sama kuin heteroseksuaaleilla, ei tulla saamaan aikaan. Välillä näen homoavioliiton ja kirkollisen toimituksen utopistisena ajatuksena ja tiedän joidenkin ajattelevan sen olevan todella sitä, kaukainen haave. Vaikka en olekaan enää yhtä idealisti, mitä olin vielä pari vuotta sitten, tässä asiassa sallin pienen utopian hellimisen itselleni.
Yksiselitteisesti kannatan homojen siunaamista ja toivon todella, että marraskuinen piispainkokous saa aikaan päätöksen, jonka mukaan homojen siunaaminen ei jää papin omantunnon varaan. Kirkon tärkeä tehtävä on tukea ihmissuhteita ja antaa Jumalan rakkauden ulottua kaikkialle. Siinä ihmisellä ei ole oikeutta asettua esteeksi. Kyse on siitä kenellä on oikeus rakastaa. Meillä kaikilla on. Rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen ovat myös psykologisia tarpeita. Jokaisen papin tulisi siis siunata häneltä siunaamista pyytävät homoparit. Hienoa olisi, jos aikaan saataisiin kirkollinen kaava tähän siunaustoimitukseen.
En tiedä sainko nyt ajatukseni kuinka selvästi esille, koska olen vielä melko väsynyt pääsykoeurakasta ja ajatukset viipyilevät pikkiriikkisen vielä niissä.
Kommentoida saa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti